Unessa juttelin internetin välityksellä vanhan ystäväni kanssa. Outoa sanoa häntä vanhaksi, mutta sellainen hän taitaa olla. Tai siis paremminkin entinen ystävä. Unessa olin hämmästynyt, sillä en ole kuullut ystävästäni miltei vuoteen. Hän puhui minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin aikaa ei olisi kulunut, ja minä olin mukana juonessa. Muistan unessa ihmetelleeni kuinka tämä voi olla mahdollista, hän suostuu keskustelemaan kanssani vaikkei aiemmin ole osoittanut siihen minkäänlaista halukkuutta. Epäilin jo hetken että koko tapahtuma olisi vain unta, mutta ajatus tuntui liian kamalalta kestää. Voin muistaa sen pettymyksen tunteen kun heräsin yksin omasta sängystäni ja aloin muistaa, etten todellakaan illalla ollut jutellut hänen kanssaan..

Se on inhottavaa, kun näkee tuollaisia unia. Joiden tunnelma on liian aito, joissa ihmiset voisivat olla aitoja. Unessa hän kirjoitti minulle aivan kuin voisin kuvitella hänen kirjoittavan. En hetkeäkään epäillyt, etteikö se olisi ollut hän.

Ja unessa olin valmis antamaan kaiken anteeksi. En tiedä, ajattelenko valveilla ollessani niin. Tietysti pieni osa minusta on vieläkin hänen puolellaan, antaa anteeksi kun vain pyydetään. Mutta silti kaikki tuntuu niin epätodelliselta, välillä jopa siltä kuin häntä ei olisi koskaan ollut olemassakaan.

Harvat ystävistäni edes tieävät hänen olemassaolostaan, vain yhden tiedän välittävän. Ehkä kahden. Siskoni saattaa muistaa hämärästi kohtaamisemme. Ensimmäisen ja viimeisen kohtaamisemme.

En tiedä miksi en ole koskaan oikein puhunut kenellekään tästä ihmisestä. Liian pitkään elin jopa jossakin toivemaailmassa, jossa kuvittelin kaiken korjaantuvan minä hetkenä hyvänstä. Mutta korjaantumista ei tullut, aikaa kului. Lisää aikaa kului. Kohta kaikesta on siis jo vuosi. Ajatus saa minut voimaan pahoin.

Miten joku ihminen voikin tehdä niin toiselle ihmiselle. Siis miten jonkun toisen ihmisen käyttäytyminen voi puskea oman itsetunnon niin alas maahan? Tarkemmin ajatellen, jos minulla ei olisi ollut erästä toista ystävää, joka koki kanssani saman hylätyksi tulemisen, en olisi varmaan selvinnyt ollenkaan eteen päin. Olisin jossakin omassa luolassani vain syyttelemässä itseäni kaikesta. Tahtoisin niin kiittää tätä toista ystävää, tahtoisin sanoa hänelle että hän auttoi minut tämän yli. On todella lohduttavaa tietää että jossakin on joku joka on kokenut saman, joka on reagoinut samoin. Joka tietää miltä minusta tuntuu.

En ole tässä blogissani kauheasti yrittänyt ottaa kontaktia mahdollisiin lukijoihin. Mutta nyt voisin tehdä sen, ihan yhden pikkuisen neuvon merkeissä.

Älä anna ystäväsi kadota.