Hyvä Blogini,

Voisin kertoa alkuun hieman itsestäni.Olen kuusitoistavuotias tyttö ja tulen metsästä. Harrastan kirjoittamista ja suhtaudun lähes pakkomielteisesti hyvään musiikiin. Olen yksi niistä kliseisistä erilaisistanuorista, muka-ulkopuolisista ja wannabe-ongelmanuorista. Joku voisi kategorioida minut vielä taiteilijanuoreksikin, mutta sen määritelmän kanssa minulla on vielä itsetunto-ongelmia. Sain juuri itseni kuulostamaan luultavasti paljon mielenkiintoisemmalta ja moniuloitteisemmalta kuin luultavasti olenkaan. Ja pääsin hyvin itseni mollaamisen malliin. Eipä siis jatketa siitä.

Minulla on perhe. Useimmilla ihmisillä on perhe. Perheeseeni kuuluvat: iso(sielun)siskoni, joka on minua lyhyempi mutta sitäkin hienompi ihminen; ja parikymppiset isoveljeni, toinen todella sympaattinen ja toinen vähemmän sympaattinen mutta melkein puolet ajasta ihan siedettävä; sekä tietysti vanhempani. Vanhemmillani on yksi epätoivoisimmista avioliitoista, johon olen törmännyt, mutta he eivät kumma kyllä ole vielä nitistäneet toisiaan. Uskon että tulen heistä jauhamaan jatkossakin, joten jätettäköön sekin omaan arvoonsa.

Olen myös hyvä kehittelemään epäloogisia ja epäselviä lausekokonaisuuksia.

Opiskelen lukiossa. Se on kirjoittajalukio, mikä tarkoittaa sitä, että pari kertaa lukuvuodessa heitämme koulukirjoilla vesilintua ja alamme rustata tarinoita, runoja ja muuta hurmaavan tekotaiteellista. Tekotaiteellisuus onkin ollut syksyn sana. En vieläkään osaa määritellä sitä tarkasti, enkä luultavasti tule vielä moneen vuoteen osaamaankaan. Koulussani opiskelee lukiolaisten lisäksi muusikkolupauksia, kuvataiteilijan alkuja ja lukion käyneitä kirjoittajia.

Pidän koulustani melko paljon. Se on enemmän kuin koulu, se on viikoittainen asuntoni ja yhteisö, jossa tunnen oloni melko kotoisaksi. Epävakaan luonteeni vuoksi tunnen oloni siellä välillä myös sietämättömäksi. Niistä ajatuksista selviän usein kuvittelemalla itseni kotikaupunkiini tavalliseen lukioon. Se on pelottava ajatus. En tiedä miten minulle olisi käynyt, tai tulisi käymään jos olisin jäänyt tänne jumiin vielä kolmeksi vuodeksi. Pidän koulustani myös siksi, että siellä tapahtuu kaikkea hienoa, kuten tänään kun itse Jarkko Martikainen kävi luennoimassa meille rocklyriikasta. Se oli kohtuullisen hieno kokemus.

Toivottavasti en ole kyllästyttänyt ensimmäistä lukijaani vielä tähän mennessä.

Voisin kertoa tähän väliin vähän toisesta suuresta intohimostani kirjoittamisen lisäksi, nimittäin musiikista. Musiikkiharrastukseni rajoittuu valitettavasti vain musiikin kuunteluun. Ja tietysti sen jumaloimiseen.Vanhempani eivät lapsuusaikanani koskaan pakottaneet minua musiikkiopistolle, ja olen heille siitä salaa katkera. On minulla täällä kotona kyllä sähköurut, joilla osaan soittaa yhdellä kädellä Emmaa ja vähän jotain Metallican biisiä, jonka sympaattisempi isoveljeni opetti minulle silloin kun asui vielä kotona. Toivon että voisin jonain päivänä oppia soittamaan jotakin, edes vähän.

Musiikki on kuitenkin luultavasti säästänyt minut enemältä tai vähemmältä sekoamiselta ynnä muulta ikävältä. En vielä muutama vuosi sitten tuntenut mitään näin vahvaa musiikkia kohtaan, sillä kuuntelin lähinnä radion tarjontaa. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Kuin kohtalon oikusta satuin löytämään sellaisen bändin kuin Muse. Rakastuin yhtyeeseen aivan päättömästi ja luulen olevani vieläkin yhtä paljon rakastunut heidän musiikkiinsa. Muse esitteli minut sellaiselle maailmalle, josta en ollut aiemmin osannut edes haaveilla; alternativerockin maailmalle.Tajusin, että on olemassa muutakin musiikkia kuin mitä joka tuutista pusketaan korville. Monella pesunkestävällä alternativefanilla voisi tietysti olla oma mielipiteensä siitä, kuinka alttia tuo bändi nykyään jättimäisten fanilaumojensa keskellä. Mutta olen oppinut olemaan välittämättä sellaisista mielipiteistä, sillä vain minä itse voin tietää mitä tuo jumalainen yhtye minulle merkitsee. Se edustaa montaa muutakin asiaa kuin pelkkää musiikillista nautintoa. Se on minulle kuin happea, ilman sitä en tulisi toimeen. Ja onhan maailmassa tietysti niin monia muitakin hyviä bändejä, niin monia etten niitä nyt viitsi alkaa luettelemaan. Ehkä myöhemmin saatan valottaa myös sitä puolta.

Päiväkirjoista. Minulla on ollut vuosien varrella monia yrityksiä pitää päiväkirjaa. Pisimmät päiväkirjaduhteeni kestivät nekin kaikki alle neljänneksen vuotta. Olen lisäksi vähän liian vainoharhainen pitämään käsinkirjoitettua päiväkirjaa pöytälaatikossani. Johtuu varmaan siitä että minulla on isosisko.

Olen kuitenkin löytänyt tämän terapiallisen päiväkirjakirjoittamisen muodon nyt pisimmäksi aikaa tällä erää. Jos oikein muistan, taisin aloittaa nettipäiväkirjan pidon vuoden alussa. Olen kuitenkin lopen kyllästynyt paikkaan, jossa edellinen päiväkirjani on, joten olen jo jonkin aikaa etsinyt uutta. Tämän paikan löysin sattumalta kun googletin tänään kuvia ponchoista. Ei siitä sen enempää. Edellinen päiväkirjani on löydettävissä ja luettavissa nuorten tyttöjen kokoontumispaikassa, osoitteessa www.demi.fi . Sieltä vain klikkaat vasemmalta osioon Päiväkirja ja minun tekstini löytyvät nimimerkillä ainomieli . Sieltä voit löytää jotain todella angstisia pätkiä. Koitan rauhoittaa angstisuuttani nykyään, vaikka en itselleni juuri mitään voikaan.

Ja näin olenkin kirjoittanut jo aivan uskomattoman pitkästi ja kukaan ei varmaan ole jaksanut lukea tänne saakka. Toivottavasti edes joku jaksoi, ja sai minusta edes jonkinlaisen kuvan. Lupaan jatkossa karsia turhan paskanjauhamisen ja kirjoittaa mielenkiintoisempaa tekstiä. Sillä sitähän minä oikeastaan opiskelen.

Painun sängyn pohjaan katsomaan jotain todella randomia dvd:ltä. Kiitos ja kumarrus. Toivottavasti pääsen palaamaan pian.

Googlen näkemys sanasta "talvi".