Onko tämä nyt sitä mitä ihmiset kutsuvat normaaliksi olotilaksi? Oloni ei poikkeuksellisesti ole mitenkään tyhjä, muttei huonokaan. On ollut ehkä vähän koko viikon, ihan kuin jossain huuruisessa muistikuvassa. Olen ajatellut useammin kuin on laillista "ei sillä ole mitään väliä". Välillä tosin iskee pieni kotimaa-ahdistus kun mieli tekisi niin vietävästi ulkomaille eikä sellaisista ole puhettakaan. Kaikki muut maailman ihmiset tuntuvat olevan menossa johonkin ihanaan paikkaan. Minä en ole koskaan ollut edes lentokoneessa.

Välillä tuntuu myös siltä että kaikilla maailman muilla ihmisillä on 'oma kulta'. Mikähän minussa meni vikaan kun en ole sellaista vielä saanut? Sitä miettivät ainakin äitini ja siskoni, kovaan ääneen minun kuulleni ja selkäni takana. Tiedän täsmälleen miltä kaiken maailman sinkkukirjojen ja elokuvien päähahmoista tuntuu.... Paitsi ettei minulla ole edes väliaikaisia suhteita. Minulla ei ole minkäänlaisia suhetita. No ystäviä onneksi on.

Oikeita ystäviä. Ainakin yksi. En voi vieläkään lakata ihmettelemästä sitä, että olen sittenkin kykeneväinen täysin normaaliin ja vieläpä melko antoisaan ystävyyssuhteeseen. Tosin en ole koskaan voinut valita ystäviäni, vaikka olisin voinutkin, mutta tällä kertaa valinnan teki jostain kohtalon(johon en usko) oikusta jokin ylempi taho(millä en tarkoita mitään internaatin asumisjärjestelyistä huolehtivia ihmisiä korkeampaa). Kieroa peliä selkiemme takana, juonittelua ja ties mitä psykoanalyysiä, mutta hyvä tulos siitä silti tuli. Ja voi kun olen onnellinen siitä että saan tuntea hänet.

Kesätyöstressi alkaa heräillä jostain talvisesta haudastaan. Rahaa kun tarvitaan niin ei auta itku markkinoilla.

(ai, onko tänään perjantai 13? se selittää paljon)

 Tahdon kesän ja yyterin.

En ole koskaan nähnyt merta noin tyynenä.