Tämän kirjoituksen aion omistaa musiikille. Enkä mille tahansa musiikille, vaan elämäni tärkeimmälle triolle, Muselle.

Muse tuli elämääni parisen vuotta sitten. Muutama vuosi sitten en ollut kuullutkaan sellaisesta yhtyeestä, en tiennyt edes mitä sana "muse" tarkoitti. Elin elämääni sen enempää musiikista huolehtimatta, kuuntelin sitä mitä radiosta sattui tulemaan. En koskaan ollut oikein löytänyt sellaista musiikkia joka olisi vienyt sydämeni täysin. Olin kai tyytyväinen elämääni.

Eräänä päivänä sitten satuin kuulemaan radiosta kappaleen nimeltä Time Is Running Out. En muista tarkalleen, milloin kuulin sen ensimmäisen kerran, en edes muista pidinkö siitä ensikuulemalla. Tämä sijoittui kuitenkin muistaakseni loppusyksylle 2003.(Olin silloin kahdeksannella luokalla) Kuulin kappaleen useita kertoja, autossa käänsin volyymia isommalle äidin ihmetellessä että mikä sillä pojalla on ongelmana. Minua tuo omintakeinen ja niin sulavasti rokkaava biisi kuitenkin kiehtoi, ja miellyin yhä enemmän laulajan tuskaiseen ääneen.

Aikaa kului ja Tiro(käytän usein kirjoittaessa kappaleiden nimistä lyhenteitä esim time is running out = tiro)kin meinasi jo unohtua. Mutta ennen pitkää kohtalo (toisin sanoen ne henkilöt jotka päättävät ylex:n soittolistauutuuksista) puuttui taas peliin ja radiossa alkoi soida toinen eriskummallinen kappale, Hysteria nimeltään. Tähän tulokkaaseen en heti päätä pahkaa mieltynyt niin paljoa kuin edeltäjäänsä, mutta jokin siinäkin minua jäi vaivaamaan.

Sitten saapui joulu 2003 ja meidänkin kotitalouteemme hankittiin internet-yhteys. Isoveljeni avustuksella upposinkin pian musiikinlatauksen laittomaan mutta kiehtovaan maailmaan. Minusta tuli yksi niistä niinsanotun pullamössöaikakauden nuorista, jotka eivät vaivautuneet edes kotoaan poistumaan löytääkseen uutta musiikkia, mutta minulle se sopi vallan mainiosti.

Silloin muistin sen yhtyeen nimeltä Muse.

Ennen kesää 2004 olin jo onnistunutkin keräämään rohkeuteni ja tekemään sen, mitä en aiemmin ollut juuri koskaan harrastanut, ostamaan ensimmäisen Muse-albumini, Absolutionin, melkein sikana säkissä eli juurikaan levyn biisejä aiemmin kuulematta.

Absolution koituikin pääni menoksi. Kesän 2004 aikana sain oppia, että Musen musiikki on paljon enemmänkin kuin nopeita kitarariffejä ja niitä hieman jopa hittihakuisia kappaleita joiden kautta olin bändiin tutustunut. Absolutionin myötä opin, että Muse on myös arvoituksellisia lyriikoita, niin hiljaisia kuin voimallisiakin pianoja, tunteikkaita vokaaleja, taitavien muusikoiden luomaa kiehtovaa ja ainutlaatuista rockmusiikkia.

Pian rakastuttuani ensimmäiseen Muse-albumiini hankin, enemmän tai vähemmän laillisin keinoin, myös Origin of Symmetryn, joka edustaa aavistuksen verran vanhempaa tuotantoa. Joskus viime vuoden puolelle kuvailin kyseistä levyä näin(käytän tässä OOS:sta Muse-fanien keskuudessa kehittynyttä tuttavallisempaa nimitystä Ossi):

Mutta pitää myös liittyä muiden kommentteihin ja sanoa että päälimmäiseksi nousee Ossi. Ossi on mielestäni Musein. Se on luovasti hullu, vähän sekopäinen mutta silti samalla todella kaunis, yhtenäinen ja jopa rokkaava. Siinä on vähän kaikkea, silti täydellisessä tasapainossa. Se on myös muisto Musen villeiltä vuosilta, nykyään kun tuntuvat olevan hieman..hmm.. rauhallisempia. Kokeellisuus kunniaan! Eikä tietysti saa unohtaa vallaan taiteellista kansilehtistä.
Ossin kuvaamista (ja ylistämistä) voisi tietysti jatkaa loputtomiin.
Ossi ei ole vain levy, se on taideteos.

Voisinpa vieläkin yhtyä noihin sanoihin.

Nyt, kevättalvella 2006, olen edelleen yhtä rakastunut Museen kuin aivan alkuaikoina. Ajan myötä olen saanut hankittua kaikki kolme albumia(aivan aitoina), b-puolikokoelman ja kaksi livedvd:tä. Siinä onkin kaikki tärkeimmät.

Näiden muutaman vuoden varrella olen kokenut niin paljon hyvää ainoastaan tämän yhtyeen ansiosta. Lähes hurmoksellisten musiikillisten kokemusten lisäksi olen saanut lukemattomat kerrat saanut nauraa bädin edesottamuksille ja mitä kummallisimmille lausunnoille, olen saanut musiikista voimaa jatkaa eteenpäin vaikeinakin aikoina. Niin, ja tietysti olen internet-aikakauden tapaan saanut paljon uusia ystäviä sellaisista ihmisistä, jotka jakavat samanlaisia musiikillisia kiinnostuksia kuin minäkin. Joitakin heistä olen päässyt tapaamaan aivan kasvotustenkin. Vaikka yhteiskuntamme kuinka vähättelisi internetin kautta solmittuja ystävyyssuhteita, olen silti löytänyt paljon hyviä ystäviä "online".

Melkeinpä tärkein maailma, jonka Musen musiikki on minulle kuitenkin avannut on luultavasti alternative-rockin ja muun valtavirrasta poikkeavan musiikin maailma. Ennen en edes tiedostanut sitä, kuinka paljon musiikkia radiohittien ulkopuolisessa maailmassa onkaan. Näiden muutaman vuoden aikana olen löytänyt lukemattomia uusia bändituttavuuksia, ja kuullut koskettavampia kappaleita kuin koskaan elämäni varrella.

Mutta takaisin Museen. On niin paljon mitä voisin kertoa siitä. Voisin aloittaa toissakesän sateisista päivistä ja koleista illoista, iloisista Glastonvalvojaisista(univelkaa+webcast+mukava porukka) ja päätyä legendaarisen Hullabaloon toilailujen kautta siihen päivään kun tapasin kaksi pitkäaikaista ystävääni erään ruotsalaisbändin keikalla viime joulukuussa. Voin vain kuvitella, mitä minusta olisi tullut ellen olisi löytänyt omaa identiteettiäni pönkittämään näin pysyvää rakkautta musiikkiin. Olen tälle brittitriolle velkaa niin monesta asiasta etteivät siinä riitä sormet ja varpaat laskemaan.

(nyt aikani loppuu mutta saatan vielä myöhemmin innostua kappalekohtaisiin hehkutuksiin kunhan sille päälle satun.)

Voisinkin päättää tämän monologini sanoihin: Kiitos.

Chase your dreams away
Glass needles in the hay
The sun forgives the clouds
You are my holy shroud

I just don´t care if it´s real
that won´t change how it feels
I just don´t care if it´s real
that won´t change how it feels

No it doesn't change
And you can't resist
Making me feel eternally missed
And you can't resist
And you can't resist
Making me feel

Chase your dreams away
Glass needles in the hay
The sun forgives the clouds
You are my holy shroud.......................

 

www.muse.mu