Minun ei yhtään tekisi mieli kirjoittaa mutta tiedän että tästä on kuitenkin apua. Ajatusten selvitteleminen helpottaa elämää, vaikka kieltäminen ja vältteleminen ovatkin yleisimpiä reagoimiskeinojani.

Tällä hetkellä tuntuu todella huonolta. En oikein tiedä mitä ajatella.

Avioerohan on ollut vireillä jo jonkin aikaa. Onni vanhempieni avioliitosta on kadonnut jo vuosia sitten. Mutta silti tuntuu kuin kaikki tulisi liian äkkiä, sata kilometriä tunnissa päin naamaa. On asioita, joita en ole vielä pystynyt sisäistämään. Isäni etsii uutta asuntoa. Talo saattaa joutua myyntiin. Se tästä nyt vielä puuttuisi. En missään nimessä haluaisi menettää kotiani. En ainakaan tässä elämäni vaiheessa.

Tunnun ainakin olevan ylitunteellinen.

Ja koko asiasta pitäisi vielä pystyä kertomaan ystävillekin. Olen aina ollut inrovertti, pitänyt omat asiani ominani. En yksinkertaisesti osaa jakaa kaikkia asioita muiden kanssa. Mutta tämä on kai pakko kertoa... minun pitää vain kerätä voimia etten hajoa aivan palasiksi kun sen aika tulee. Ja se aikahan tulee.

Asioiden kohtaaminen on helvetillistä. Jopa tämän tekstin kirjoittaminen on uskomattoman vaikeaa. Mutta minun pitää saada kertoa tunteistani, edes päiväkirjalleni.

Hengitän todella väkinäisesti.

Pikkuasiat saavat minut tuntemaan oloni vähän paremmaksi.

Teen tämän itselleni todella vaikeaksi.