Nyt menee niin hermo noihin ihmisiin. Siis noihin jotka kutsuvat itseään ystävikseni. Itsekeskeisiä ja lapsellisia ne ovat, luulevat olevansa muita parempia, tai ainakin käyttäytyvät niin.

Alan kohta nähdä kirjaimellisesti punaista.

Vihaan niin ihmisiä jotka eivät voi ajatella muuta kuin omaa etuaan. Sillä sellaisia ihmisiä ne ovat. Olen itse yrittänyt olla lojaali, reilu, ajatella aina muitakin, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua että se on aivan turhaa. Yhtä hyvin voisin olla yhtä lapsellinen kuin ystävänikin, ei se mitään muuttaisi. Joka päivä tunnen ystävällisyyden valuvan hukkaan, kaikuvan kuuroille korville. On turhaa yrittää ilmoittaa itsestään toisen katseen alla, kun niitä silmiä peittävät silmälaput.

Miten ihmiset voivat olla noin kuuroja ja sokeita yhtä aikaa?

Siellä ne nyt menevät, eivät kaipaa minua hidastamaan matkaansa, niin, minähän olen aina se hitain, niin ne ovat päättäneet. Mikä helvetin tarve ihmisillä on ajatella ihmisistä noin mustavalkoisesti, mikä tarve ihmisillä on valittaa aina ja kaikesta, jokaisesta pienestä helvetin asiasta, aina samalle ihmiselle, sille joka ei valita takaisin. Se on elämää, se ei ole hiottu novelli jossa kaikki tapahtuu juuri niinkuin itse kirjoittaja haluaa. Elämä heittelee naamalle kuraa ja pikkukiviä, ei sille mitään voi. Ja pakko on aina valittaa.

Tämän pitäisi olla elämäni aikaa, minun pitäisi olla nyt etsimässä itseäni ja muita ihmisiä, kokeilemassa rajojani, pitämässä hauskaa, unohtaa välillä kaikki mitättömät asiat, elää. Mutta päivä toisensa jälkeen minä löydän itseni käpertyneenä ykinäisyyteeni ystävien keskellä. Päivä toisensa jälkeen elämäni alkaa maistua enemmän puulle, pian se ei maistu edes sille, vaan pahville, ja tukehdun siihen eikä kukaan edes huomaa.

Mistä saisi yksinäisyyttä tässä helvetin hullujenhuoneessa?

Pitää vain hengittää syvään ja rauhoittua. Ajatella, että ei se maailma tähän kaadu. Paistaa se päivä risukasaankin. Mitä helvettiä. Jos voisin, heittäisin niin äkkiä pari ihmistä pois niinsanotusta elämästäni. Kunpa saisin edes joskus sanottua jotakin suoraan......

Enkä vain jauhaisi asioita itsekseni kunnes en enää siedä sitä.