Minua ärsyttää yhä enemmän tämän blogin ulkomuoto. Varsinkin tuo luotaantyöntävä fontti, jolla blogin nimi on kirjoitettu. Taidan heittää siitä sen vaaleanpunaisen helvettiin. En kuitenkaan jaksa katsella sitä harmaatakaan, joten menköön nyt. Pitäisi opetella html-hommia.

Radiossa soitetaan jotain aivan uskomattoman huonoa biisiä jossa mies valittaa jonkun naisen (Pauliinan?)perään. Huoneessani on kylmä ja niskani on uskomattoman kipeä eilisestä kassien raahaamisesta. Niskani menee aina aivan palasiksi siitä, kun joudun raahaamaan kannettavan opistolta asemalle (tai toisin päin) mutta en voisi elää sitä ilmankaan. Turha minun on valittaa.

Anssi Kela on jo liikaa. Vaihdan cd:lle ja haen viltin. Ja kamomillateetä!

Oloni on oikeastaan melko blank eilisen kohtuullisen tyhjentävän päivityksen jälkeen. (Mitä helvettiä, en pääse hyperblissiin!) Olen tänään jokaviikonloppuiseen tapaani lähinnä löhönnyt. Luin pitkän pätkän kirjaakin, mutta siihen se sitten rajoittui. Olen alkanut rakastaa tekemättömyyttä opistolla asumisen aikana. Siellä on aina jotain: menoa, tekemistä, seuraa. Kotona voin vain oleilla ja olla välittämättä mistään mitään. Olla välittämättä paskaakaan, niinkuin se säälittävä Pauliinan perään ruikuttaja juuri lauloi.

En edes jaksa pelätä puhelintani. Se johtuu myös osin siitä, että yksi vähemmän hyvistä ystävistäni on viimeinkin tajunnut, että minua ei kiinnosta heilua joka viikonloppu pakkasessa jossain kuolleessa muuttotappiokunnassa. Tai vielä pahempaa, "hengailla" sellaisten ihmisten kanssa, joille minulta ei heru juuri ollenkaan kunnioitusta, saatika sitten kiinnostusta. Nyt se voisi vielä tajuta, etten ole juurikaan kiinnostunut hänen seurastaan kotonakaan. Siinä maha missä painitaan, kukahan sieltä soittaa.

Kappas, ei se ollutkaan tällä kertaa se maanvaiva. Se oli yksi koulukavereistani, joka iloisesti ilmoitti ostaneensa hienon ja kalliin lahjan kämppikselleni. Tässä alkaa pikkuhiljaa tulla suorituspaineita. Ainakin muut ovat ostelleet toisilleen niin hienoja lahjoja ettei minulla taida olla varaa sellaisiin. Ei siinä, etten haluaisi ostaa (päin vastoin!), mutta vanhempien tuloista ja mielipiteistä taloudellisesti riippuvaisena en ole kovin vahvoilla arvokkaiden joululahjojen suhteen.

Ja nyt sieltä soittaa se yksi riivaaja. En vastaa.

Tiedän, se on lapsellista. Mutta en osaa enää vastata sen lapsellisuuteen muuten kuin lapsellisella käytöksellä. En kestä tuollaista tunkeilevaa käytöstä. Se ahdistaa.

Ajatukseni ovat nyt aivan liian hajanaisia. Siirrän ajatukseni aivottomaan viihteeseen.

 

Mitähän google sanoisi aiheesta "blank"...?

 

 

Tyhjentävää.