Näin se taas menee. Olen kirjoittanut tänne oikein ahkerasti viime aikoina. Mutta kouluhommia sitten sitäkin enemmän. Kirjoittajaohjelma on aika rankka.. mutta onneksi keskiviikona alkaa loma. Silloin lähdetäänkin oikein sisarusporukalla (koko katras koossa pitkästä aikaa) jyväskylään juhlistamaan siskon synttäreitä. Jouluahdistuskin alkaa pikkuhiljaa hälventyä, ja alan tottua ajatukseen, että sekä aikataulu että bodjetti kusee. Ja uudeksi vuodeksi ei muuta suunnitelmia kun että pää täyteen.  Suunnitelma sekin.

Mitäs viimeaikoina on tapahtunut...

The Ark pakkahuonella reilu viikko sitten. Jumalallista. En vieläkään voi uskoa sitä aivan todeksi. Keikka oli sekä bädin että yleisön mielestä mahtava. K-16 yleisö olikin melko loistava, joskin hieman väkivaltainen. No, kyllä se puremajälki on alkanut häpiyä tuosta olkapäästä...

Ja viikonloppuna taas jotain aivan uutta........ Voi helvetti nyt pitää mennä. Pakkotilanne joulu tulee. En kerkeä pistää kuvaa. heip!